sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Rauhaisaa juhannusta!

Enpä muista milloin viimeksi olemme olleet juhannuksena kaupungissa, tai esikaupungissa meidän tapauksessamme. Kaikkialla on ihan autiota, autojenkaan ääniä ei kuulu ja lenkkipoluilla olemme keskenämme, melko omituista. Meillä kyllä juhannusaattona oli itseasiaasa hyvinkin tiivis tunnelma, kun kolmiossamme vietti iltaa viisi aikuista, kaksi lasta ja neljä koiraa. Hyvin kuitenkin meni ja oli mukavaa. Hoitokoirat ovat ihan mahdottoman kilttejä tapauksia, eikä niistä nyt ole mitenkään erityisesti vaivaa. Kaikki neljä tulevat edelleen mainiosti toimeen keskenään ja pärjäävät näemmä hyvin täällä myös ilman meitä. Kaikki ovat aika kovia oikaisemmaan myös.


Hoitokoirat olivat samalla sekunnilla kuin kotonaan.


 Nappia ensalkuun tietty vähän ihmetytti.


Vieraskoreita alkuun nämä meidän koirat, nyt kaikki jo mahtuvat samalle soffalle.
 

 Ja ovat kavereita keskenään.




Penni nyt tyylilleen uskollisena on vähän sellainen oman tien kulkijansa, ja on erittäin välinpitämätön muista koirista.

2 kommenttia:

  1. Tuo ruskea-valkea kavaljeeri on kuin meidän edesmennyt Vallu! Niin ihania koiria. Harmi vaan, kun jalostus on tuonut mukanaan erilaisia harmeja.

    VastaaPoista
  2. Tosi rauhallisia ja lempeitä ovat kyllä.

    VastaaPoista